Wolt Market on Woltin sovelluksen kautta toimiva ruoan verkkokauppa, jonka löydät yli 10 kaupungista ympäri Suomea.
Wolt Marketista saat ruokaostokset kätevästi kotiovellesi jopa puolessa tunnissa, tai ennakkotilauksena juuri silloin kun sinulle parhaiten sopii. Voit myös halutessasi itse noutaa tilaamasi ostokset kaupasta paikan päältä.
Suomen Wolt Marketin Operations Team Lead Irene Sillanpää on kaupan alan konkari, jolla on lähes 20 vuoden kokemus alalta. Hänellä on vahvaa taustaa erilaisista tehtävistä kaupan alalla. Viimeiset kaksi vuotta hän on työskennellyt Wolt Marketilla, missä hänen roolinsa on kasvanut myymäläpäälliköstä alueelliseen johtotehtävään.
– "Aloitin myymäläpäällikkönä, ja siitä siirryin operatiivisen toiminnan puolelle vuoden vaihteessa Operations Team Leadiksi, mikä vastaa tyypillisesti aluepäällikön tehtävää", Sillanpää kertoo.
– "Minulla on oma setti myymälöitä, joista vastaan, ja toimin lähiesihenkilönä myymälänvetäjille. Lisäksi jokaisella Operations Leadilla on oma vastuufunktio, ja minun vastuualueeni on People. Tässä roolissa pyrin kehittämään henkilöstötoimintoja siten, että ne tukevat meidän operatiivisia tavoitteita ja sujuvoittavat toimintaa."
Sillanpää toimii avainhenkilönä yhteistyössä Treamerin kanssa.
– "Treamer istuu juuri minun tontilleni, koska sen avulla voimme reagoida nopeasti resurssitarpeisiin ja ylläpitää asiakaslupaustamme."
– "’Wolt Marketin asiakaslupaus koostuu neljästä osa-alueesta: 1) laaja valikoima, mahdollisimman hyvä saatavuus, 2) nopea ja luotettava palvelu, 3) reaaliaikainen asiakaspalvelu sekä 4) hinta, joka tuntuu asiakkaasta edulliselta palvelun laatuun nähden", Sillanpää selittää.
Wolt Market tarjoaa jopa 5000 tuotteen valikoiman ja kaupungin laajimmat aukioloajat.
– "Valikoima on saatavilla lähes kellon ympäri, ja pyrimme siihen, että toimitus tapahtuu alle 30 minuutissa. Tärkeää on myös, ettei tilaukseen tule puuttuvia, vääriä tai vanhentuneita tuotteita", hän jatkaa.
Toiminnan ytimessä on saumaton yhteistyö ja teknologia.
– "Tilauksen toimintakaari on keskeisessä roolissa. Käyttöliittymän täytyy toimia, datan siirtyä meille oikein, ja kaikkien kumppanien – keräilijöiden ja kuljettajien – on onnistuttava omassa osuudessaan, jotta koko prosessi toimii sujuvasti."
Treamerin joustava työvoimaratkaisu on osoittautunut erityisen arvokkaaksi Wolt Marketille, sillä kaupan alalla on jatkuvasti muuttuvia tilanteita, jotka vaativat nopeita ratkaisuja.
– "Meillä ei ole kristallipalloa ennustamaan kaikkia tilanteita", Sillanpää sanoo.
– "Äkilliset poissaolot, kausivaihtelut tai muut odottamattomat tilanteet voivat aiheuttaa sen, että tarvitsemme nopeasti lisää resursseja. Treamer on ollut tähän valtakunnallisesti kattava ratkaisu, joka toimii nopeasti ja helposti.”
– “Jos Treameriä ei olisi, se vaikeuttaisi merkittävästi toimintaamme. Ja jos henkilöitä on liian vähän, jokin osa operaatioista kärsii – sillä voi olla hyvin nopeasti isojakin taloudellisia vaikutuksia."
Sillanpää korostaa myös henkilöstön hyvinvointia: "Haluamme olla hyvä työpaikka, ja aliresursointi näkyy nopeasti tiimien hyvinvoinnissa. Siksi riittävien resurssien varmistaminen on meille kriittistä."
Wolt Marketit käyttävät Treamerin kautta omia poolilaisia ja yhteisiä jaettuja pooleja.
“Meillä on isot omat poolit, jonka takia todella hyviä työntekijöitä on aina hyvin saatavilla. Meidän kaupat ovat saaneet rakennettua omat koulutetut poolinsa hyvin helposti ja nopeasti ympäri Suomen.”
– “Kaupat pystyvät itse määritellä hyvin pitkälti, haluavatko mielummin tehdä suorapalkkauksen vai valita itse kenet otat saatavilla olevisa henkilöistä työvuoroon. Näin voi säädellä myös työtehtävän tarpeen mukaan, minkälaisen tekijän sieltä valitset.”
Wolt Market on vertaillut useita eri vaihtoehtoja henkilöstöpalvelujen kanssa.
– "Aloitimme alun perin yhteistyön yhden perinteisen henkilöstöpalvelun kanssa, mutta myöhemmin vertailujen perusteella Treamer on osoittautunut valtakunnallisesti parhaiten toimivaksi ratkaisuksi. Kilpailijan ratkaisu toimii edelleen rinnalla ja myymälät saavat valita kumpaa käyttävät. Toistaiseksi Treamer on osoittautunut selväksi suosikiksi ", Sillanpää kertoo.
Treamerin todella laaja verkosto, loistava hinta-laatusuhde ja helppokäyttöinen käyttöliittymä ovat erottuneet edukseen.
– "Appi saa jatkuvasti kiitosta sen helppokäyttöisyydestä. Koko myymälän tiimi osaa tilata vuoroja itse ilman, että myymälänvetäjän tarvitsee olla mukana prosessissa. Ja koska hakijoita on paljon, vuorot täyttyvät nopeasti. On todella joustavaa, että voimme itse vahvistaa työntekijät ja hallita prosessia niin helposti."
Sillanpää kiittelee myös poikkeuksellista joustavuutta ja hallittavuutta muutostilanteissa.
– “Sovellus on todella ketterä. Hyvin harvassa kilpailevissa palveluissa pystyy tekemään muutoksia näin helposti. Se antaa meille pelivaraa ja joustoa, jos tilanteet elävät.”
Myös mahdollisuus käyttää palvelua englanniksi on ollut iso plussa. "Meidän tiimeistä valtaosa toimii englanniksi, ja monilta muilta palveluilta ei saa englanninkielistä palvelua, mikä on ollut yllättävän merkittävä tekijä."
– “Todella joustava palvelu, joka palvelee meidän tarpeet erittäin hyvin.”
Tulokset: Edelläkävijyys teknologian hyödyntämisessä tehostaa yhteistyötä jatkuvasti
Sillanpää kertoo, että Treamerin ja Wolt Marketin välisen yhteistyön toimivuutta arvioidaan ja käydään läpi tiimipalavereissa.
– “Pääsen itse seuraamaan poolien kokoja ja aktiivisuutta, miten on käytetty ja onko poikkeamia. Sen pohjalta käyn keskusteluja kauppojen kanssa.”
– “Saan jatkuvasti hyvää palautetta yhteistyöstä!”, iloitsee Sillanpää ja jatkaa: “Haluatte aidosti ratkaista meidän ongelmat ja olette onnistuneet siinä äärimmäisen hyvin.”
Sillanpää arvostaa, miten kaikki palaute otetaan vastaan kehittävällä otteella ja heitä osallistetaan tuotekehitykseen.
– "Meidän tiimiltä tulevien palautteiden ja keskusteluiden perusteella Treamer on myös lähtenyt kehittämään saman tien uusia toimintoja appiin. Tämä on ollut todella merkittävää.”
– “Esimerkiksi toivomme, että koulutusmateriaalit voisi jakaa alustan kautta, ja nyt näemme suoraan, onko työntekijä käynyt läpi koulutuksen vai ei", Sillanpää kertoo.
Toinen konkreettinen parannus oli suositustoiminto.
– "Kun myymälät käyttävät samoja työntekijöitä, näemme heti, millaiseen tehtävään hän soveltuu parhaiteen. Tämä nopeuttaa prosessia ja helpottaa toimintaa."
Onnistumiset: "Puolessa tunnissa sain jo huokaista helpotuksesta"
Treamerin palvelun ansiosta Wolt Market on pystynyt reagoimaan myös äärimmäistä nopeutta vaativissa tilanteissa.
– "Päällimmäisenä tulee mieleen yksi tapaus, kun tuurasin juuri itse yhtä myymäläpäällikköä kesälomalla. Oli todella kova kiire saada työntekijä paikalle, ja alle puolessa tunnissa minulle saapui korvaava henkilö. Mielestäni se on kova suoritus, kun mietitään, että alkuperäinen työntekijä sairastui ja puolessa tunnissa sain jo huokaista helpotuksesta."
Sillanpää korostaa, että Treamer on vapauttanut hänen omaa ja myymäläpäälliköiden resursseja tuottavampiin, kehittävämpiin tehtäviin.
– "Olemme myös palkanneet Treamerin kautta tulleita työntekijöitä vakituiseksi, kun olemme huomanneet pysyvän tarpeen ja tekijä on halunnut sitoutua. Se toimii kätevänä linkkinä molempien osapuolien hyväksi."
Kaupan ala tulee Sillanpään mukaan tarvitsemaan yhä joustavampia työvoimaratkaisuja.
– "Etenkin nuorempi sukupolvi haluaa vaikuttaa entistä enemmän omaan tekemiseensä, siihen missä ja milloin työskentelee. Tämä kehitys tulee jatkumaan, ja Treamerin kaltainen laaja työntekijäverkosto on meille arvokas myös tulevaisuudessa."
– "Epävarmat maailman tilanteet pakottavat meidät pitämään työvoiman joustavana. Harvalla yrityksellä on varaa ylipalkata sillä tavalla, ettei joustoa tarvittaisi.”
– “Treamer auttaa meitä varmistamaan, että kauppojen lisäksi myös työntekijöiden tarpeita palvellaan hyvin, jotta oikea työ löytää oikean tekijän, mikä tekee yhteistyöstämme kestävää."
Sillanpää sanoo omaavansa äärimmäisen posiitivisen kokemuksen Treamerin ratkaisuista ja yhteistyöstä. Hän näkee sen jatkuvan vahvana myös tulevaisuudessa.
– “Arvostan, että Treamerillä on vahva fokus kaikkien osapuolten kokemuksen jatkuvaan kehittämiseen.”
– “Mielestäni Treamer tekee siinä todella hyvää duunia – ja siksi vastaa parhaiten henkilöstötarpeisiimme."