Pizza Hut: "Koimme henkilöstöpalvelut aiemmin kankeaksi, jopa vaikeaksi — Treamerista innostuimme heti"

Askur Oy pyörittää Suomessa ainoana toimijana Pizza Hut konseptia. Pizza Hut ravintoloita on tällä hetkellä Suomessa valtakunnallisesti 20. 

Linda Vuoririnne työskentelee Pizza Hutilla tällä hetkellä aluepäällikkönä. Linda aloitti kymmenisen vuotta sitten aikanaan Hartwallin toimipisteellä keikkailemalla aina tapahtumapäivinä. 

– "Tällä hetkellä operatiivisella vastuullani on 9 ravintolan toiminta. Toimin lähiesihenkilönä ravintolapäälliköille. Seuraan operatiivisia tunnuslukuja ja sen pohjalta autan ja tuen kaikessa operatiivisessa tekemisessä ravintolapäälliköitä ja yksiköiden henkilöstöä", kertoo Vuoririnne.


Vuoririnteen mukaan tärkeimpiä seurattavia asioita ovat myynti, laatu ja kuluhallinta. 



Ongelma

– "Jos meillä ei ole tarpeeksi henkilökuntaa, menetämme myyntiä. Pahimmassa tapauksessa joudumme laittamaan ravintolan kiinni. Alimiehitys näkyy asiakkaille pidempinä odotusaikoina, puutteena siisteydessä ja on myös työntekijöille rankkaa", selittää Vuoririnne

 

Vaihtoehdot

Pizza Hut on historiassa kokeillut henkilöstöpalveluita aiemmin, mutta toimitusvarmuus ja nopeus ei ole vastannut odotuksia. Palvelut on koettu kankeina, jopa vaikeina.

Pizza Hut rekrytoi myös itse, mutta joskus siihen ei ole aikaa. Myöskin markkinatilanne vaihtelee, minkä verran työpaikkailmoitukset tuottavat hyviä hakemuksia.

 

Ratkaisu

– "Treamerista innostuttiin meillä heti alkuun. Järjestelmä ja toimintamalli vaikutti toimivilta verraten perinteisiin malleihin ja järjestelmiin."

Treamer on avustanut uusien toimipisteiden avausrekrytoinneissa joissa onnistuminen on äärimmäisen tärkeää. Lisäksi toimipisteisiin on haettu vahvistusta niin sanotuista pikkusoppareista, jotka työskentelevät Treamerin kautta.

– "Jotkut tekijät eivät edes halua siirtyä meidän kirjoille. Heille sopii joustavuus paljon paremmin omaan elämäntilanteeseen ja toki, viikoittainen palkanmaksu on monelle keikkatyötä tai osa-aikaisena työskentelevälle todella motivoivaa."

Joskus voi olla tilanne, että omista tai Treamerin jo perehdytetyistä tekijöistä ei saada apua.

– "Joskus tarvitaan vaan apukäsiä tosi nopeallakin aikataululla ja niitä on aina saatu. Joku pääsee aina auttamaan tiskissä ja salin siistinä pitämisessä."

 

Tulevaisuus 

– "Treamer toimii hyvin tällä hetkellä. Ravintola-alalla on paljon erilaisia tarinoita ja ihmisiä ja kaikki ovat meille tervetulleita. Uratarinoita tietysti aina toivotaan ja ketjulla on erinomaiset mahdollisuudet myös nuorille sellainen tarjota."

Osana yhteistyöstä on tuotettu myös rekrytointi- ja perehdytysvideot alustalle ja niiden avulla on tarkoitus parantaa niin työntekijäkokemusta kuin lyhentää oppismiskäyrää, mikä näkyy työn parempana tuottavuutena jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien.